Ylläsjärven uusi liikuntahalli on edennyt hienosti valmistumisvaiheeseen. Kolarin kunta on vastaanottanut hallin sisäpuoliset työt 19.5.2026 pidetyssä vastaanottotarkastuksessa, mikä on merkittävä askel kohti hallin käyttöönottoa.
Vastaanottotarkastuksessa todettiin, että liikuntahallin sisätilat ovat pääosin valmiit ja täyttävät niille asetetut vaatimukset. Tilat ovat siirtyneet kunnan hallintaan, ja rakennuksen käyttöönottoa valmistellaan parhaillaan.
Työmaalla katse on nyt siirtynyt ulkopuolisiin töihin. Kesän aikana viimeistellään piha-alueet, kulkureitit ja pysäköintialueet sekä toteutetaan muut ympäristön viihtyisyyttä ja toimivuutta parantavat ratkaisut.
Koko kohteen ulkopuolisten töiden on määrä valmistua 16.6.2026, jolloin ne myös vastaanotetaan ja hanke etenee viimeisiin vaiheisiinsa.
Ylläsjärven liikuntahalli avaa ovensa käyttäjille syksyllä 2026 lukukauden alussa. Uusi halli tarjoaa nykyaikaiset ja monipuoliset tilat paikallisten asukkaiden, koululaisten ja urheiluseurojen käyttöön – ja tuo lisää mahdollisuuksia liikkumiseen ja yhdessä tekemiseen Ylläsjärvellä.
Paikan päällä vastaanottotarkastuksessa liikuntahallin sisätiloissa otetussa kuvassa vasemmalta lukien ovat: Janne Raittimo (Kolarin kunnan työmaatoimikunta), Jukka Nevalainen (Kolarin kunnan rakennusmestari), Pekka Korhonen (Vepeso Oy), Sakari Ravelin (Kolarin kunnan kunnossapitomestari) sekä Ville Pesonen (Vepeso Oy).